maanantai 9. maaliskuuta 2009

Alkuvuoden kuulumisia





Ajattelin ruveta pitämään blogia meidän koirien kuulumisista.
Tosiaan meidän muonavahvuuteen tuli lisäys viime tammikuussa, kun minä ja Arttu lensimme Tukholmaan hakemaan meille ihana bretoni prinsessa nimeltään Eirams Quick Qati. Aivan ihana ja reipas neitokainen!! On kyllä hurmannut meidän koko perheen ihanalla olemuksellaan. Nyt Teija sai oman koulutettavan, Pasihan se meillä on kouluttanut kaikki koirat tähän asti.
Sälli on käynyt Pasin kanssa muutamaan otteeseen katselemassa joko riekot alkavat näkyä. Lunta vaan on melko kiitettävästi, mutta ei se menoa ole haitannut. Johan siellä muuan riekko on saatu seisontaan. Laitoinkin muutaman kuvan, niin niistä toisaan näkyy, että lunta on.
Helmikuun lopulla Milo palkittiin Kuusamon Metsästys- ja Kalastusseura ry:n Vuoden Kanakoira 2008 ja Pohjois-Pohjanmaan Kennelpiirin Vuoden Mannermainen Kanakoira 2008-kisassa Milo tuli toiseksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti